Revontulia hiljaisuudessa

Suurin osa maailman asukkaista ei ole koskaan nähnyt omin silmin revontulia. Vain 2% maapallon asukkaista asuu alueella, jossa voi nähdä revontulia. Suomen Lappi on yksi näistä.

Pohjoisessa Lapissa voidaan nähdä revontulia 200 yönä vuodessa.

Auringosta purkautuu sähköisesti varattuja hiukkasia (elektroneja ja protoneja), jotka tulevat maan ilmakehään jopa 1 000 kilometrin tuntinopeudella. Tätä hiukkasvirtausta kutsutaan aurinkotuuleksi. Aurinkotuulen puuskat aiheuttavat revontulia ja muita avaruussääilmiöitä. Osa hiukkasista läpäisee Maan magneettikentän ja ohjautuu Maan napa-alueille, jossa ne törmäävät ilmakehän hiukkasiin 100–300 kilometrin korkeudessa. Syntyy häkellyttävän kaunis luonnonnäytelmä värien vaihdellessa keltavihreästä punaiseen.

Eteläisellä pallonpuoliskolla revontulia voi nähdä vain Etelämantereella. Pohjoisella pallonpuoliskolla revontulia näkyy runsaasti napapiiriltä aina 75 astetta pohjoiseen. Tämä tuhat kilometriä leveä kaistale ei kuitenkaan ole kaikkien tavoitettavissa. Suurimmaksi osaksi alue on merta ja ulottuu Huippuvuorille, Grönlannin keskiosaan tai Alaskan ja Siperian pohjoisosiin, joissa ei ole paljon asutusta eikä hyviä kulkuyhteyksiä. Kanada Pohjois-Amerikassa sekä Islanti, Suomi ja Norja Euroopassa ovat siten erinomaisia paikkoja tarkastella revontulia.

Revontulisesonki alkaa Suomen Lapissa elokuussa, kun yöt pitenevät. Se päättyy huhtikuussa.

”Elokuussa on mahdollista nähdä kaksinkertaiset revontulet eli revontulia taivaalta sekä veden pinnasta heijastuneena. Syksyllä ne voi nähdä myös mustan jään pinnalta. Kutsumme tätä tupla-aurora-efektiksi”, sanoo revontulimatkailuun keskittyneen Arctic TreeHouse -hotellin omistaja Ilkka Länkinen.

Arctic TreeHouse -hotellissa sijaitsee napapiirin tuntumassa Rovaniemellä ja sen huoneet on suunniteltu erityisesti revontulien katselua varten. Kaikissa huoneissa pohjoinen seinä on pelkkää lasia. Huoneet on porrastettu niin, että ne katsovat eri suuntiin. Kaikki hotellivieraat näkevät huoneistaan lähinnä Lapin luontoa – ja toivottavasti revontulia.

Arctic Tree House-hotellin ikkunat on suunniteltu niin, että jokaisella on oma ainutlaatuinen näkymä pohjoiselle taivaalle.

Hotelli seuraa Sodankylän geofysiikan observatorion revontuliennusteita ja sillä on käytössä myös paikallinen Aurora Alert -sovellus, joka ilmoittaa hotellivierailijoiden puhelimiin mihin aikaan tahansa, jos revontulia on näkyvissä.

”Voin sanoa kokemusteni perusteella, että jos hotellissa viipyy kolme yötä, revontulet näkyvät 90% todennäköisyydellä.”

Arctic Tree House hotellin huoneiden pohjoisseinä on pelkkää lasia. Revontulia voi katsella huoneessa rauhassa. Kuvassa näkyy ikkunasta heijastumana exit-merkki keskellä revontulia.

Kun on kirkas yö, Suomen Lapissa kello 21 aikaan keskimääräinen todennäköisyys nähdä revontulia ylittää 50%. Todennäköisyys kasvaa huippuunsa noin tuntia ennen keskiyötä, jolloin on magneettinen keskiyö ja maapallon magneettikentän häiriöt ovat suurimmillaan. Mahdollisuus nähdä revontulia lisääntyy, mitä pohjoisemmaksi mennään. Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomessa revontulia näkyy eniten Pohjois-Lapissa Kilpisjärven leveyspiirin tuntumassa. Taivaan ollessa pilvetön, revontulia havaitaan siellä keskimäärin kolmena yönä neljästä. Jotta revontulia voisi nähdä joka yö, on mentävä Jäämeren rannikolle Pohjois-Norjaan.

”Korostamme aina hotellivieraille, että revontulet ovat luonnonilmiö, jonka esiintyminen ei riipu millään tavalla meistä. Tähän asti turistit ovat ymmärtäneet jos niitä ei näy”,  kertoo hotellin johtaja Katri Kerola.

”Vieraat tulevat hotelliin talvisin pääasiassa revontulten takia. Revontulet aiheuttavat vieraissa mukavaa ryhmäytymistä. Pikkukadulla 20 ihmistä tapaavat toisensa keskellä yötä jännittyneinä ja iloisina ja katsovat luonnon teatteria. Hotellimme Instagram-tili täyttyy vierailijoiden revontulikuvista. Itse olen täältä kotoisin ja aina minäkin jään niitä katsomaan, vaikka olisi kiire kauppaan. Revontulet ovat lappilaista mindfulnessia.”

Hiljainen luontokokemus

Revontulia aiheuttavan aurinkotuulen puuskaisuuden tiedetään vaihtelevan 11 vuoden jaksoissa ja sillä on yhteys Auringon pinnalla esiintyvien auringonpilkkujen määrään. Auringon pintaa tarkkailemalla voidaan ennustaa revontulien esiintymisen todennäköisyys. Jos havaitaan puuska Auringon pinnalla, voidaan päätellä, että revontulia esiintyy 1-2 vuorokauden kuluttua.

Arctic TreeHouse -hotellissa yöpyminen on rauhoittava kokemus. Vaikka revontulia ei näkyisikään, isolla sängyllä makoillessaan tuijottaa kaikessa hiljaisuudessa kaunista metsämaisemaa. Television katseleminen ei tule mieleenkään.

”Hotelli on tarkoituksellisesti haluttu pitää hiljaisena. Käytössä on tuplaeristetyt tuplalasit ja pään päällä ruohokatto, joka eristää hyvin äänet. Televisio on huoneissa tarkoituksellisesti piilossa”, Länkinen hymähtää ja korostaa, että hotelli suunniteltiin erityisesti luontokokemuksen saamiseksi.

”Luontoa voi katsella rauhassa sisällä, säästä riippumatta. Arkkitehti lähti siitä, että on hyvä näkymä ja oma rauha sekä turvallinen luontokokemus. Luonto tulee kuitenkin hyvin lähelle, sillä iso ikkuna saa vieraan tuntemaan itsensä osaksi luontoa”, Ilkka Länkinen korostaa.

Varsinkin aasialaiset ovat löytäneet hotellin.

”Täällä käy brittien lisäksi paljon turisteja Japanista ja Singaporesta. Kiina kasvaa 300% vuosivauhtia. Useita häitä ja kihlajaisia on pidetty revontulien loisteessa.”

Arctic TreeHouse -hotellissa revontulia voi katsoa myös vedessä ja ilmassa. Metsäkylyn metsäkylpylässä revontulia voi katsoa saunan jälkeen porekylpyammeessa.

Äärielämys. Metsäkylyn saunassa voi katsoa revontulia vaikka porealtaassa.

Voi myös nousta yläilmoihin.

”Tarjoamme vieraille mahdollisuuden katsella revontulia kahden kilometrin korkeudessa. 7-paikkaisella pienkoneella mennään tunnin reissulla sinne, missä revontulia näkyy. Koska yläilmoissa näkyvyys on 50 kilometriä, saamme takuulla revontulet jostakin esiin.”

Aurora Alert

Saamelaiset uskoivat revontulten syntyvät kun kettu huiski hännällä hankia, jolloin syntyi kipinöitä, revontulia. Kuva Arktikumin revontulia käsittelevästä dokumentista.

Aurora Alert on Rovaniemellä toimiva paikallinen revontuliennustejärjestelmä, joka ennustaa, havaitsee sekä ilmoittaa asiakkaalle revontulten sijainnin taivaalla. Olennaista palvelussa on se, että se ilmoittaa vain ne revontulet, jotka asiakas pystyy havaitsemaan.

”Sodankylän geofysiikan observatorion ennuste kertoo revontulien esiintymisen todennäköisyyden. Aurora Alert ottaa huomioon myös pilvimassat. Se siis ilmoittaa milloin revontulet ovat omin silmin havaittavissa,” selventää sovelluksen kehittänyt tietoliikenneinsinööri Reijo Kortesalmi.

Aurora Alert lähettää puhelimeen ennusteen, todennäköisyysprosentin ja hälytyksen. Sovellus perustuu signaalinkäsittelyyn ja värianalyysiin. Aurora Alert käyttää Rovaniemellä sijaitsevia paikallisia sensoreitaan, jolloin se palvelee siis Rovaniemen alueen revontulimatkailijoita. Aurora Alert yhdistää tietoa monista datalähteistä.

”Suuntaa antava ennuste tulee aina joka ilta kello kahdeksan. Todennäköisyysprosentti kertoo sen, mitä voidaan omin silmin havaita. Reaaliaikainen hälytys tulee, jos vaikka paikallinen pilviverho avautuu viiden minuutin ajaksi.”

Sovellus kertoo myös revontulten voimakkuuden.

”Ykkönen tarkoittaa, että revontulet ovat selkeästi omin silmin havaittavissa. Numero viisi tarkoittaa, että revontulet valaisevat koko taivaan. Revontulten vahvuudet voivat tosin vaihdella illan mittaan. Klo 23.00 revontulet voivat olla tasoa 1, mutta kello kaksi yöllä intensiteetti voi olla vitonen”,  sanoo Kortesalmi.

Myös revontulten kesto vaihtelee.

”Heikkoja revontulia voi esiintyä muutaman minuutin ajan, mutta vahvat revontulet näkyvät puolesta tunnista puoleentoista tuntiin.”

Kortesalmi pitää lomaa huhtikuusta heinäkuuhun, jolloin revontulia ei Rovaniemellä näy. Mutta elokuussa alkaa taas täysi ennustaminen ja hälyttäminen.

”Aurora Alet antaa ehdottomasti tarkimman tiedon revontulista Rovaniemellä.”

Ari Turunen (5.10.2017), Uptopoint

 

Revontulivyöhyke pohjoisella pallonpuoliskolla

Parhaimmat mahdollisuudet nähdä revontulia on 1000 kilometria leveä vyöhyke napapiiristä pohjoiseen.

Arctic TreeHouse Hotel

Vaikka revontulet ovat tärkeä osa Arctic Tree House-hotellin toimintaa, Ilkka Länkinen suosittelee matkaa Lappiin kesällä. 95% maapallon asukkaista ei näe keskiyön auringoa, Länkinen toteaa. Rovaniemeläiset käyvät usein keskiyöllä pelaamassa golfia.

https://santaparkarcticworld.com/arctic-treehouse-hotelwww.instagram.com/arctictreehousehotel/

Aurora Alert Real Time

Revontulisesonki alkaa elokuussa ja päättyy huhtikuussa. Sodankylän geofysiikan observatorioista saadaan 72 tunnin revontuliennuste ja pitkäaikainen 7 vuorokauden ennuste. Aurora Alert ottaa huomioon myös pilvimassat. Se ilmoittaa puhelimeen milloin revontulet ovat omin silmin havaittavissa.

auroraalert.fi

”Voin sanoa kokemusteni perusteella, että jos hotellissa viipyy kolme yötä, revontulet näkyvät 90% todennäköisyydellä.”

Auroras Now!

Ilmatieen laitoksen palveluun kuuluvat revontulia monitoroivat revontulikamerat sekä magneettikenttähälyttimet. Maan magneettikentän häiriöisyyttä mittaavat magnetometrit sijaitsevan Sodankylän ja Nurmijärven geofysiikan observatorioissa.

http://aurora.fmi.fi/public_service/

Arktikum

Arktista luontoa ja kulttuuria esittelevä museo tarjoaa myös revontulista kiinnostuneille pysyvän näyttelyn ja hienoja revontuliesityksiä.

www.arktikum.fi/etusivu.html